Kuopion Luisteluseura ry

Seuran säännöt

1 § Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistyksen nimi on Kuopion Luisteluseura ry ja se lyhennetään muotoon KuLS.
Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki ja toiminta-alueena Kuopio sekä lähialueet.

Yhdistys on perustettu helmikuun 5. päivänä 1941 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Ennen yhdistyksen perustamista toimi Kuopion Luisteluseura vuodesta 1900 alkaen.

Seuran kieli on suomi.

2 § Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaa, urheilua ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

3 § Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoitustaan seura toteuttaa:

1. Tarjoamalla jäsenilleen:

  • kunto- ja terveysliikuntaa
  • luistelun perusopetusta erityisesti lapsille ja nuorille
  • kilpailutoimintaa
  • harjoitus- ja valmennustoimintaa
  • ohjaustoimintaa
  • näytöksiä
  • muuta vastaavaa toimintaa, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä toimintakykyisyyttä ja hyvinvointia
  • tiedotus- ja suhdetoimintaa
  • koulutustoimintaa

2. Kiinnittämällä ehdotuksilla, anomuksilla ja aloitteilla viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota liikuntakysymyksiin sekä vaikuttamalla omatoimisesti liikunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen ja hoitamiseen.

3. Harjoittamalla julkaisutoimintaa.

4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Toimintansa tukemiseksi seura voi:

  • ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta
  • hankkia varoja järjestäen urheilu-, huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita
  • harjoittaa välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää tai taloudellisesti vähäarvoista elinkeinotoimintaa

4 § Seuran jäsenyys

Seura noudattaa niiden järjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. Jäsenyydet järjestöissä päätetään vuosittain seuran varsinaisessa vuosikokouksessa.

5 § Seuran jäsenet

Seuran jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, juniorijäsenet, kunniajäsenet ja kannattajajäsenet. Seuran varsinaisia jäseniä ovat 18- vuotta täyttäneet seuran jäsenmaksun  maksaneet henkilöt ja juniorijäseniä alle 18- vuotiaat lapset ja nuoret. Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua johtokunnan esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen. Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Kannattajajäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.

6 § Seurasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen asettamat velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.

7 § Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet

Johtokunta voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, toimii vastoin
seuran tarkoitusta tai toimii törkeästi vastoin urheilun eettisiä periaatteita. Johtokunta voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.

Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä, Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä. Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty
edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä. Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle sekä kansainväliselle lajiliitolle.

Urheilun eettisten periaatteiden vastaista toimintaa on muun muassa:

Urheilulle vieraiden aineiden käyttö

  • huumeiden ja dopingaineiden käyttö tai käytön edistäminen
  • julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena
  • tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin

Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa

  • väkivalta
  • törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu

Urheiluhuijaus

  • kilpailutilan tai -välineiden manipulointi
  • tuloksista etukäteen sopiminen
  • tuomarin harhautus
  • muu sääntökikkailu

Vedonlyönti

  • vedonlyönti omasta kilpailusta

Lahjonta

  • tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi

Sukupuolinen häirintä

Urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta on seuraamuksena lajiliiton määräämä rangaistus sen mukaan kuin liiton säännöissä tai kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden vuoden toimintakielto. Johtokunta päättää myös muista kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.

Kansallinen lajiliitto tai sen asemesta tai sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitto voi päättää seuran jäsenelle dopingrikkomuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpitotoimista edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla.

Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä.

Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.

8 § Liittymis- ja jäsenmaksut

Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran varsinainen vuosikokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.

9 § Seuran varsinaiset- ja ylimääräiset kokoukset

Seura pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta. Varsinainen vuosikokous on pidettävä 1.9. – 30.11. välisenä aikana.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta seuran internet-sivulla tai kirjallisena ilmoituksena jäsenille sähköisesti tai seuran viralliseen ilmoitustauluun kiinnitetyllä ilmoituksella.

10 § Seuran varsinainen vuosikokous

Varsinaisen vuosikokouksen asiat:

1) Avataan kokous
2) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat
3) Todetaan läsnä olevat äänioikeutetut jäsenet
4) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5) Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto
6) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
7) Päätetään, mitkä liikunta- ja urheilulajit ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena
8) Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä
9) Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus
10) Vahvistetaan seuraavan toimikauden toimintasuunnitelma ja talousarvio
11) Valitaan jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja (seuran puheenjohtaja)
12) Valitaan jäsenten keskuudesta johtokunnan muut jäsenet ja varajäsenet
13) Valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja
14) Päätetään, mitä jaostoja seurassa toimii, mistä liikunta- ja urheilulajista kukin jaosto vastaa ja kuinka paljon jaostojen toimikuntiin kuuluu vastuullisia jäseniä
15) Vahvistetaan jäsenten keskuudesta jaostojen puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, sihteerit, taloudenhoitajat ja muut toimikuntien jäsenet
16) Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa seura on jäsenenä
17) Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
18) Muut asiat
19) Päätetään kokous

Asioista, joita seuran jäsenet haluavat varsinaisessa kokouksessa käsiteltävän, on tehtävä johtokunnalle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

11 § Seuran ylimääräinen kokous

Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä johtokunnalle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.

Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.

12 § Pöytäkirjat

Seuran, sen johtokunnan ja jaostojen toimikuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat on kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava. Johtokunnan ja jaostojen toimikuntien kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ja allekirjoitetaan heti kokouksen jälkeen tai seuraavassa kokouksessa.

13 § Äänestys

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla, kannattajajäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

14 § Seuran hallinto

Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja, kuusi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Johtokunnan jäseniksi valitaan Suomen kansalaisuuden omaavat henkilöt.

Johtokunnan jäsenten toimikausi on kaksi vuotta vuosikokouksesta alkaen siten, että vaihtuminen tapahtuu aina vuosikokouksessa. Johtokunnan jäsenistä ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella. Johtokunnan puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta. Mikäli johtokunnan jäsen eroaa tai erotetaan johtokunnasta kesken kauden, toimii varajäsen hänen tilallaan jäljellä olevan toimikauden. Varajäsenen tilalle ei valita uutta jäsentä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet  ohtokunnan jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.

Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on henkilökohtaisesti  paikalla. Johtokunnan kokoukseen voivat osallistua johtokunnan ulkopuoliset henkilöt johtokunnan päättämällä tavalla. Ulkopuolisella henkilöllä on johtokunnan  kokouksessa puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

Johtokunnan tehtävänä on erityisesti:

1) Toteuttaa seuran kokouksien päätökset
2) Johtaa ja kehittää seuran toimintaa
3) Vastata seuran taloudesta
4) Pitää jäsenluetteloa
5) Laatia seuran toimintakertomus ja tilinpäätös
6) Laatia toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
7) Hoitaa seuran tiedotustoimintaa
8) Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista
9) Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan
10) Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
11) Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii
12) Luovuttaa tilit tilintarkastajien tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen varsinaista vuosikokousta.

15 § Tilivuosi

Seuran toiminta- ja tilivuosi on 1.7. – 30.6.

16 § Nimenkirjoittajat

Seuran nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja yksin tai johtokunnan varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja kaksi yhdessä. Seuran johtokunta voi päättää nimenkirjoitusoikeuden antamisesta yksin tai yhdessä toisen hallituksen oikeuttaman henkilön kanssa.

17 § Jaostot

Seuran ohjelmassa olevien liikunta- ja urheilulajien hoitamisesta vastaavat jaostot. Jaoston vastuulliseen toimikuntaan kuuluu kolmesta – kymmeneen jäsentä. Jaostojen toimikuntien jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Jaostot voivat päättää sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuran johtokunta vahvistaa jaoston tekemät oikeustoimet. Jaosto on päätösvaltainen, kun jaoston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan jaoston varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet jaoston johtokunnan jäsenistä on henkilökohtaisesti paikalla. Kukin jaosto valitsee jaoston toiminnassa tarvittavat muut kuin seuran varsinaisen kokouksen valitsemat toimihenkilöt. Toimihenkilöt voidaan valita myös jaoston ulkopuolelta.

18 § Sääntöjen muuttaminen

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. Sääntömuutosten hyväksyntään riittää yksi kokous.

Seuran sääntöjen muuttamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin. Muutetut säännöt tulevat voimaan Patentti- ja rekisterihallituksen ennakkotarkastuksen jälkeen.

19 § Seuran purkaminen

Seuran purkamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta.

20 § Seuran varojen luovuttaminen

Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toimintaalueen liikuntakasvatusta edistävään tarkoitukseen purkamista päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvityshenkilöinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.

Seuran purkamisesta on ilmoitettava Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin.

21 § Saavutetut jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Näiden sääntöjen lisäksi noudatetaan voimassa olevia yhdistyslain määräyksiä.